Pihapiirissä haahuilua

 Lähdin rennolla otteella käveleskelemään pihalle. Ajatuksena matalan kynnyksen kävely. En ottanut kameraa mukaan, vain puhelimen, koska kamera haittaa kävelyä. Toiseksi luulin pääseväni helpommalla kuvien siirrossa.

Kuvia katsoessa toivoin, että olisinpa kuitenkin ottanut sen mukaan. Jouduin joka tapauksessa värkkäämään kuvien kanssa :) 

 No, mennään nyt näillä kuvilla mitä on. Ihan hyvä laskea rimaa, kun talvi on tulossa. Olen enemmän kesäihminen, talvella ulos lähteminen on niin työlästä. Kuinkas sen asenteen voisi muuttaa?  

Riman laskemiseen liittyy myös suorittajan mieleni. Moni asia menee pilalle sillä, että alan suorittamaan. Nauttiminen unohtuu. Siksi lähdinkin vain haahuilemaan ilman päämäärää.

Villa Emilian Sara haastoi kanssaan kävelylle ja tartuin haasteeseen innolla. Juuri sellaista kaipaan tulevaan talveen. Yritän käydä vaihtelevilla kävelypoluilla, sen minkä hanget antavat myötä sille vaihtelulle. Tai jos vaihtelua ei tule, kuvaan vaikka saman paikan kameralla tai puhelimella. Pääasia, että painun ulos.

Nyt tämän päivän haahuiluun.

 

Ensimmäinen silmään pistävä asia oli vielä kauniisti kukivat "nappikukat", eli pietaryrit. Lähempää huomasin niissä olevat pörriäiset, mitähän lie nimeltään. Usein kuulee ihmisten päivittelevän, että pölyttäjät ovat vähentyneet. Meillä niitä on ollut montaa eri lajia kesän aikana.

Nappikukista siirryin pieneen metsään, johon olen istuttanut muutama kesä sitten erilaisia puita. Lajit ovat sellaisea, ettei niitä ole meidän viitosvyöhykkeellä kovin paljon. On hevoskastanja, punatammi, saarnivaahtera ja euroopanpyökki. Viime talvi oli ankara, vähän jokainen kärsi pakkasista, euroopanpyökki eniten. Sitkeitä ovat, ja jokainen istuttamani on kuitenkin hengissä.

Lisäksi metsässä on alppiruusu ja muutama muu puu, jonka olen istuttanut. Puiden kasvua on mukava seurata. Hidasta se kyllä on.

En tunnista juurikaan sieniä. Mikähän yllä oleva mahtaa olla? Alla olevaa ei tarvitse kysellä. Se kasvoi hauskasti hiekkakasan huipulla.

Metsästä pääsin pihapiiriin takaisin. Kulku suuntautui sembramännyn juurelle, jossa on aivan pakottava tarve aina hiplata sen oksia ja neulasia. Ottaa sen pehmeä ketunhäntä kainaloon.

Puiden tuijottelijana käväisin vielä mäntyjen ja kuusien suojassa. Ne ovat pieniä piilopaikkoja.

Tällainen oli pihapiirin haahuilu tällä kertaa. Ensi kerralla kävelyllä varmaan eri reitti. Sepäs jää nähtäväksi.